Toisaalta uskonnottoman näkökulmasta evoluutiolla ja perisynnillä ei ole hirveästi eroa: kummassakin ihmisen julmuus saadaan annettuna ominaisuutena jota itsessään ei voi enää muuttaa. Ainut ero on siinä, että evoluution "julmuudelta" kukaan muu voi miestä pelastaa kuin mies itse. Sitä en sitten tiedä pitäisikö nainen pelastaa mystifioidulta viattomuudeltaan? Se kai on naisten itsensä päätettävä. Mutta se mikä Nylénin ajattelussa tulee lukijalle kirkkaasti selväksi on, että provokaatio on aina maallista, profaania. Tai ainakin hänen ajattelussaan niin on. Että pyhässä provosoitu ihminen ei voi koskaan luovuttaa profaania vastuutaan pois sakraalille eikä evolutiivinen ihminen vastuutaan koskaan luonnolle. Lihansyönnin kysymyksessä tämä konkretisoituu: kun minä syön syystä tai toisesta lihaa, joku tai jokin aina kuolee.
Kirjoituksessani Pyhitetystä ja yliluonnollisesta kärsimyksestä väitän, että mikään yliluonnollinen tai metafyysinen olento ei voi lunastaa elävän ihmisen kärsimystä eikä syyllisyyttä koska yliluonnollisen kärsimys ei ole yhtäläisesti mitattavissa ihmisen kärsimyksen kanssa. Yliluonnollisen kärsimyksestä ei ole mitattavissa kärsimyksen mittaa; siitä ei voi tietää, mitä tuo yliluonnollinen olento oikeastaan on vuokseni menettänyt eikä siihen siksi voi mitenkään samastua. Siksi vain toinen ihminen voi lunastaa kärsimyksellään ja itsensä uhraamisella vapauteni ja myös syyllisyyteni ellei se ole teoistani johtuvaa minuuteni sisältöä. Esimerkkinä voisi käyttää sitä, että emme sivistysvaltiossa käytä kiduttamista siinäkään tapauksessa, että voisimme sillä ehkä pelastaa siepatun ihmisen sieppaajaltaan. Tuolloin siepatun kärsimys ja mahdollinen kuolema lunastaa yhteiskuntarauhamme ja pelastaa meidät yksityiseltä syyllisyydeltämme.
Yliluonnolliset esikuvat ovat aina eskapistisia esikuvia, toimintasankareitamme, joiden abstrakti ja määrittelemätön kärsimys ei koskaan luo ahdistustamme lisäävää vapauden mittaa kuten vaikkapa antamassani esimerkissä. Abstrakteissa uhreissa kukaan ei koskaan jää kenellekään velkaa. Profaani ei tunnu missään. Siksi yliluonnollista - tai esimerkiksi muuttamatonta biologiaamme kuten Nylénin kirjoittaessa miehen julmuudesta - voi käyttää mielestäni vain provokaationa, jossa maallinen - tai muuttamattoman kantaja - tunnistaa itsensä. Tämän totuuden julistaminen on Antti Nylénin tärkein tehtävä ja hänen esseistiikkansa oleellinen sisältö.