Katsoin. Kumma elokuva. Tältäkö näyttää taiteeksi verhoiltu kitsi?
Teennäistä seksiä (tuli aikuisten oikeaa pornoa ikävä), latteaa, kömpelösti kuvattua ja voiceoverina ajateltua kaipuuta ja henkistä kipua, kuin teiniangstia liian vanhoilla näyttelijöillä (jep, nuorisoelokuvana tää ois ollu ehkä ok). Niin ja typerästi valittu englanti puhekielenä. Siis ainakin reeveereellä.
Vai onko Noén pointti juuri tässä: tehdä surkea kitsi-taide-elokuva, johon sivistyneistö varalti joutuu suhtautumaan vakavasti? Onko hän Cannesissa pidätellyt ilkikurista riemuaan kun hänen Troijan hevosensa on hämmentänyt varovaisen sivistyneistön joka ei uskalla sanoa elokuvasta mitään lopullista? Pornoilukin ehkä juuri siksi mukana, että vaikeuttaa lähestymistä. Kuulen sisälläni älykkään katsojan voiceoverin: "Mitä vitussa minä oikein teen kun elokuva loppuu ja valot syttyvät?! Mitä minä sanon helvetti soikoon!? Ohjaajakin istuu tuossa melkein vieressä... Kun itsekään en kyllä oikeastaan tiedä... Jos en pidä tästä niin johtuuko se hämmennyksestä, kaikesta tästä kullipilluspermasta? Silloinhan en taivaan tähden ole tyhmää rahvasta kummempi?! Kyllä tästä on jollain konstilla pidettävä."
Tai sitten Noé on vain tässä aiheessa itsekin kypsymätön. Huono. Lapsekas. Ehkä hän ei osaa kuvata rakkauden kipuja luontevasti. Ehkä Noé on vain ja ainoastaa vihan ja julmuuden runoilija. Irreversible - syntiset kun on vaikuttava ja aidosti kauhea ja moraaliton esploitaatio ja toiveistani piittaamaton vihan ja julmuuden sinfonia. Paskamaisuudessaan uskottava ja yleisönsä nihilistisesti hylkäävä elokuva. Ainut Noé, josta pidän ja jota en halua ainakaan vielä, vuosienkaan jälkeen, katsoa toista kertaa.
Ja se englanti puhekielenä? Ehkä sekin on pelkkää piruilua? Mutta ketä kohtaan?
Ja kun lopuksi pitää vain sanoa ihan oma mielipide ilman mitään, niin minusta Love oli huono ja helvetin paitkästyttävä elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti